Siirry pääsisältöön

Tekstit

Vapun 2024 rientoja Nallet-ryhmässä

Nalleilla vapussa riitti vauhtia ja vipinää. Pidimme ryhmässämme oman "vappudiskon". Tarjolla oli tanssia, vappupalloja ja lopuksi myös simaa sekä munkkeja. Siinä olikin ihmettelemistä kun päiväunien jälkeen aikuisilla oli hassut vaatteet, musiikki soi ja ensimmäisenä sai valikoida itselleen oman ilmapallon. Palloja oli monen värisiä, oli jännittävää kun sai itse valita itselleen mieleisen ilmapallon. Palloa oli kiva heilutella narusta ja pidellä kädessä. Pari palloa pääsi poksahtamaan ja se vähän säikäytti, mutta säikähdyksestä toivuttiin nopeasti kun sai jo uuden pallon käsiinsä. Asuja löytyi lapsille päiväkodin rekvisiitasta. Tansseissa näkyikin monta vilkasta pupua, karhua ja sutta hyppelehtimässä musiikin tahtiin kaikkien ilmapallojen keskellä. Aikuisten päät meinasivat olla aivan pyörällä, kun meno oli vauhdikasta. Välillä ihmeteltiin ja kokeiltiin myös kavereidenkin palloja ja sattuipa yhdellä kaverilla olemaan vappuhuiskakin! Ilmapallojen heiluttelu muuttui ajoittain
Uusimmat tekstit

Nallet-ryhmän huhtikuu

Huhtikuu oli ulkoilun kannalta hyvin moninainen; välillä leikittiin hiekalla, sitten lumella, sitten taas kuralla ja sitten hiekalla, mutta ulkona on hyvin viihdytty ja välillä saakin kavereiden kanssa neuvotella toden teolla sisälle lähtemisestä.  2-vuotias päivänsankari on Pipsa-possu fani. Ennen kortissa olevan runon lukemista, lauletaan yhdessä seisaaltaan " Paljon onnea vaan..." ja sytytetään patterilla toimiva kynttilä laululla "Pienen kynttilän sytytän, sytytän, sytytän, pienen kynttilän sytytän, iloksi...". Synttärikortin runoa kuunnellaan hiljakseen ja sen jälkeen sankari kiertää esittelemässä korttia kavereilleen. Synttärisankari valitsi toivelaulukseen I-hah-haa - laulun, jonka tahdissa jokainen sai vuorollaan ratsastaa keppihevosella. Sankari oli kohtelias ja ratsasti itse viimeisenä. Idamarian musiikkihetkellä sai soittaa mieleistään soitinta musiikin mukaan. Erilaiset marakassit ja rytmimunat ovat mieleisimpiä soittimia. Hienosti tässä orkesterin soitt

Maaliskuun puuhia Nalleilla

Ihanat uudet muovailuvahat odottavat tässä käyttäjäänsä. Uskomattoman pehmeää pienten lasten käsitellä ja väri niin herkullinen. Muovailu on pienten ryhmässä suosituimpia toimintamuotoja; varsinkin jos aikuinen on mukana ja kertoo muovaillessa tarinaa. Aloitimme hyvissä ajoin pääsiäispuuhat. Ensimmäiseksi tietenkin kylvettiin rairuohot ja se olikin mieleistä puuhaa, kun sai touhuta mullan, veden ja siementen kanssa.  Väritetyillä pääsiäismunilla  koristeltiin ryhmän seiniä; näin saatiin kauniita värejä ihasteltavaksi. Pääsiäisruohoon täytyi tietenkin askarrella tipu. Siinä pitikin käyttää todenteolla hienomotoriikkaa, kun valmiiksi leikatut heltat ja nokat olivat todella pieniä. Kaikki selvisivät tehtävästä hienosti, vaikka liimaa oli välillä sormissa ja höyhenetkin  jäivät niihin kiinni.  Palmusunnuntaita varten askartelimme virpomisvitsat. Pajunoksaan laitettiin liimaa ja sitten liimainen oksa laitettiin pussiin, jossa oli höyheniä ja silkkipaperia. Pienen "hyrskyttelyn "jä
Helmikuun musiikkikuviot  aloitettiin Mesikämmenessä Karhujen ja Nallejen yhteisellä discolla, jossa Dj:nä toimi Karhut-ryhmän Lasse. Tällä kertaa tanssittavia kappaleita olivat mm. Vauhti kiihtyy, Pöllö rock, Nakit ja muusi, Viisi pientä ankaa, Cha cha cha. Kun Lasse kysyi lopuksi lapsilta toiveita, kuului hiljainen toive  "Tuiki, tuiki tähtönen ." Tunnelmavalaistusta saatiin disco-pallon avulla. Joku lapsista pääsi heti rytmiin mukaan, mutta toiset katselivat ensin, että mikähän tässä on homman nimi. Kaikki kyllä tiesivät mikä on homman nimi sitten, kun pääsivät tanssin lomassa tarjoilupöytään poppareiden ja mehun houkuttelemina. Onneksi haravia ei oltu" ehditty" laittaa kesäteloille, sillä eräs nallelainen oli sitä mieltä,  että harava on oivallinen työkalu lumitöihin !! Lumiukko- askartelussa harjoittelimme sekä liimapuikolla että erikeeperillä liimaamista.. ..ja kyllähän niitä valmiita töitä saatiin seinälle melkoinen joukko. Keskittyminen pienillä on vielä haa