Siirry pääsisältöön

Maaliskuun puuhia Nalleilla


Ihanat uudet muovailuvahat odottavat tässä käyttäjäänsä. Uskomattoman pehmeää pienten lasten käsitellä ja väri niin herkullinen.


Muovailu on pienten ryhmässä suosituimpia toimintamuotoja; varsinkin jos aikuinen on mukana ja kertoo muovaillessa tarinaa.


Aloitimme hyvissä ajoin pääsiäispuuhat. Ensimmäiseksi tietenkin kylvettiin rairuohot ja se olikin mieleistä puuhaa, kun sai touhuta mullan, veden ja siementen kanssa. 


Väritetyillä pääsiäismunilla  koristeltiin ryhmän seiniä; näin saatiin kauniita värejä ihasteltavaksi.


Pääsiäisruohoon täytyi tietenkin askarrella tipu. Siinä pitikin käyttää todenteolla hienomotoriikkaa, kun valmiiksi leikatut heltat ja nokat olivat todella pieniä. Kaikki selvisivät tehtävästä hienosti, vaikka liimaa oli välillä sormissa ja höyhenetkin  jäivät niihin kiinni. 


Palmusunnuntaita varten askartelimme virpomisvitsat. Pajunoksaan laitettiin liimaa ja sitten liimainen oksa laitettiin pussiin, jossa oli höyheniä ja silkkipaperia. Pienen "hyrskyttelyn "jälkeen oksa otettiin pois pussista ja kas...virpomavitsa olikin jo valmis. 


Palmusunnuntai viikolla nallelaiset saivat  kotiinsa viemiseksi  virpomavitsan lisäksi oman rairuohon, jonne oma askartelema tipu oli jo löytänyt tiensä. Lisäksi rairuohon seasta löytyi pieni makea yllätys. 


Jänis istuu maassa - laululeikissä puput olivat varsin innokkaita koiran perään eli  taisikin olla niin, että koira joutui pakenemaan jänislaumaa. 


Idamaria antoi lapsille maalaustehtävän, jossa väreinä olivat  pääsiäisen ja kevään värit. Maalaaminen on kiehtovaa ja siinä jokainen kokee onnistuvansa.

















 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elokuu: "Sirkka viulun virittää, soittojansa sirittää. Ilta hämyyn kietoutuu onhan nyt jo elokuu 🍎 Syksyn toimintakausi käynnistyi ja Mesikämmenen ovet aukesivat jälleen elokuussa. Kuukausi on sujunut tutustuessa toisiimme ja päiväkodin arkeen. Monenlaista olemme päässeet tekemään. Tässäpä on kuvia elokuun touhuista: Rakennuspuuhissa Tove Janssonin ja taiteen päivänä tutkittiin Muumeja, jumpattiin Muumijumppaa ja tehtiin taidetta 😄 Koti- ja lääkärileikit yhdistyy mukavasti ja samalla harjoitellaan kaveritaitoja. Tässä syntyy paistettua kananmunaa sekä kalakeittoa, yhdessä hyvä tulee 💗 Renkaita on hyvä välillä kiristää ja vaunuja huoltaa..👌 Eräänä perjantaina polskittiin pallomeressä                                                                 ja harjoiteltiin värejä sekä heittämään 😀  ...

Toukokuun touhut Nalleilla

Äitienpäivälahjaa aloittelimme jo hyvissä ajoin, jotta jokainen ehtii sen rauhassa tehdä. Liimaaminen on aina mieleistä ja tähän maitopurkin pohjakappaleeseen liimaa saikin sivellä ihan kunnolla... ...jotta ruusupaperi saadaan pysymään siinä kiinni. Suodatinpussi on jo valmiiksi aseteltu pikkuleipiä varten. Pikkuleipien paistaminen ja paketoiminen piti jättää aika lähelle äitienpäivää, etteivät ne ehtisi pilaantua.   Ennen leipomista jokainen lapsi pesi huolellisesti kätensä ja sai sitten päähänsä päähineen. Jokainen suostui päähineen laittamaan, kun aikuinen kertoi syyn päähineen käytölle.  Valmiista murotaikinasta leikattiin kaikille lapsille yhtä monta palaa leivottavaksi. Pikkuleipä viimeisteltiin m&m - makeisilla. Tässä olikin hyvä tilaisuus laskea karkkien määrää ja miettiä, minkä värisiä karkkeja halusi laittaa pikkuleivän päälle. Ennen äitienpäivää jokaisen lapsen lokerosta löytyi pussillinen herkullisia pikkuleipiä suklaa makeisten kera ja kukkakortti varuste...
Helmikuun musiikkikuviot  aloitettiin Mesikämmenessä Karhujen ja Nallejen yhteisellä discolla, jossa Dj:nä toimi Karhut-ryhmän Lasse. Tällä kertaa tanssittavia kappaleita olivat mm. Vauhti kiihtyy, Pöllö rock, Nakit ja muusi, Viisi pientä ankaa, Cha cha cha. Kun Lasse kysyi lopuksi lapsilta toiveita, kuului hiljainen toive  "Tuiki, tuiki tähtönen ." Tunnelmavalaistusta saatiin disco-pallon avulla. Joku lapsista pääsi heti rytmiin mukaan, mutta toiset katselivat ensin, että mikähän tässä on homman nimi. Kaikki kyllä tiesivät mikä on homman nimi sitten, kun pääsivät tanssin lomassa tarjoilupöytään poppareiden ja mehun houkuttelemina. Onneksi haravia ei oltu" ehditty" laittaa kesäteloille, sillä eräs nallelainen oli sitä mieltä,  että harava on oivallinen työkalu lumitöihin !! Lumiukko- askartelussa harjoittelimme sekä liimapuikolla että erikeeperillä liimaamista.. ..ja kyllähän niitä valmiita töitä saatiin seinälle melkoinen joukko. Keskittyminen pienillä on vielä haa...